sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kassu ja eilinen

Eilen käytiin kassua juoksuttamassa kentällä kun molemmissa maneeseissa oli sen verta porukkaa, ettei sinne sekaan oltais mahduttu. Poitsulla oli melko paljon virtaa, takakaviota tuli kohti ja ihme hyppyjä, mut rauhottu sit. Varsinkin kun toisen tallin hevosia meni kauempaa ohi, niin pojan täytyi näyttää kuin hän osaa ja oli silloin muka niin tuulispää :P Mut hyvin on jäbyli edenny eteenpäin näinkin pienessä ajassa, Tänään ei valitettavasti voida ratsastaa koska on estekilpailut joten koko maneesin alue on täynä hevosia ja ihmisiä. Ellei sit lähe maastoon käppäileen..
NIIN JA SUURIN JUTTU :) Kävin tällä viikolla moikkaamassa Ahoytä, eli tämänkin blogin ykköstähteä joka minulta lähti vuosi sitten. Kuin sattuman kaupalta löysin fbestä kuvan siitä ja pistin viestiä kys. naiselle, ja kuinka ollakkaan, poni asuukin minusta 20km päässä ! Oli se pappa kyllä muuttunut, onhan sillä kohta 32v mittarissa. Mut oli kyl ihana jälleennäkeminen!

lauantai 19. lokakuuta 2013

Talviset tunnelmat?

Huh, aamupäivä menikin joutuisaan tallilla ollessa. Tallia ollaan vaihtamassa tämän kuun lopulla ja toinen talli löytyikin hyvästä paikkaa :) Tänään ratsastin Kassulla, eilen oli vapaapäivä ja toissapvn myös ratsastin. Kassu oli hieman virtaisa, tehtiin ympyröitä ja pysähdyksiä. Laukkaongelmakin katosi toissakerralla, kun laukatessa pukitteli vain, otettiin romaani pois välistäö ja sen jälkeen on toiminut heppa taas moitteettomasti :) Tänään laukkakin onnistui vaikeampaan kierrokseen todella hyvin, positiivinen yllätys sinänsä. Ja hevosesta on tullut melko rento ratsastaa ja ravi on kehittynyt aika paljon tässä syksyn aikana eteenpäin :) Kollaasissa on kuva toiselta ratsastuskerraltani elokuun alussa, ja toinen on tältä päivältä, eli oikeanpuolimmainen :) ja Anteeksi omaa könötystäni, ei aina jaksa panostaa ;)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Sataa sataa ja vielä kerran sataa

Hepan kanssa on mennyt tosi hyvin, laukka rupeaa jo suht toimimaan ympyrällä, tietty hiomista on. Takapakkia on kans ollut, että ei oo kasperilla ollut parina kertana motivaatiota yhtään, mutta askel kerrallaan oli se sitten taakse tai eteen. Varsulinkin kanssa ollaan edistytty, nykyään on enemmän korvat hörössä eikä kokoajan kiukuttele tai luimistele. Karvan laatu on parantunut ja varsa on alkanut lihoa ja kasvaa. Sitten vielä ihana uutinen, itse otin kissanpennun toissapäivänä, aivan suloinen tapaus. Nimeä vielä vailla :)

torstai 12. syyskuuta 2013

Uusia tuulia !

tervehdys ! Tässähän on käynyt niin että olen Kassu nimisen hevosen saanut puoli ylläpitoon itselleni :-) Kaveri on vielä kesken laukan suhteen ja nyt ollaan ruvettu treenaamaan Kassun kanssa laukkaa ja muutenkin lisää näitä ympyröitä ja kiekuroita ja haemme tasapainoa, lihasta, asennetta ja kuuloa kentällä työstämiseen. Myös "hoidan" saman tallin pientä 2v lämpös ruunaa, joka on melkonen tapaus, yritämme kuoria siitä ihmisiä kohtaan positiivisen varsulin, joka on tällä hetkellä hieman luimija tyyppiä.
Alimpana kuvassa on 2v. lämpös ruuna :-) Kaksi ylempää kuvaa ovat puolylläpito hepasta :)

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Aika viipottaa minkä ehtii. Nyt olen vihdoin saanut sen ratsastus motivaation takaisin.. nimenomaan, vihdoin ja viimein! Ja sen palautti minulle koulun suokkiruuna Retu. En olisi koskaan uskonut että sen hevosen pystyn ratsastamaan oikeinpäin ja muotoon. Mutta niin siinä kävi. Mahtava hevonen ja tosi nöyrä ratsastaa, i like. Sitten onnellisuus vain jatkui, samalla viikolla menin koulun suokkitamma Vilmalla, sen tamman kanssa mulla ei oo koskaan oikeen natsannut, ei tottele, kulkee virkkuukoukussa, vaikea ratsastaa, mut jotenkin Retun ratsastuksen jälkeen motivoin itseäni että kyllä se toimii ja todellakin toimi. Vilma on myös tosi mukava ratsastaa, aivan mahtava. Kävin Kuluntalahdella ratsastamassa Veikkoa tässä viikko sitten, ihana ruuna. Liinu ja Likka on vaihtanut maisemia savonlinnan suuntaan. Tosi mukavaan perheeseen, sinnekin päin pitäisi tässä matkustaa tammoja katselemaan vielä tämän vuoden puolella. :)

torstai 18. heinäkuuta 2013

kylmä heinäkuu

Huhhuh, tässäkö tämä suomen kesä taas nähtiin, kylmää kylmää ja vielä kerran kylmää! Olen nyt aikapaljon ratsastellut Kirppu nimisellä nuorehkolla hevosella, ja laitan tähän kuvan viimeviikon torstain tunnista. Tänään menin vuorostaan Bryggillä maastoon, herra oli melko laiska ja jäätiin jälkeen.. Mutta mitäpä se haittaa :)
Hauskinta hypyissä Kirpun kanssa oli että se pomppasi välillä miten sattuu, josta johtuu kuvassakin esiintyvä, "roikun suussa" tapa. Heppa saattoi loikata ihan liian kaukaa tai sitten hyppäsi liian läheltä. Mutta silti, mielestäni mahtava ja potentiaalinen hevonen ja kyvykäs moneenkin asiaan vaikka haastettakin tammassa on. Ja ainiin, huoleton on hevoseton. Nykyään käyn vaan ratsastelemassa tuntihevosilla ja etsiskelen itselleni hevosta liikuteltavaksi.:)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Toukokuun puoliväli?

Kyllä taas huomaa että mulla ei ole ollut juurikaan aikaa kirjotella. Mut, vihdoin ja viimein pääsin taas kunnon koulutunnille, ja siitä laitankin kuvaa, ratsuna oli Bryggi poika :) Marraskuussa olis Ranskaan lähtö ! nuorten hevosten joku kilpailujuttu =o Kuvaa myös talvelta Likka hevosesta :) Myös, meille on tullut nuori shetlannin poni ;)